Minä äitinä.

Kun Rosa syntyi, minulle esitettiin ensimmäinen kysymys: "Kuinka pärjäät lapsen kanssa, kun olet lyhytkasvuinen".

Tottakai itselläni oli monta murheen aihetta. Onko lapsi terve, kuinka sektio onnistuu ja mitä tapahtuu, kun lapsi tulee maailmaan. Mutta nämähän ovat kaikille tuleville äideille samoja kysymyksiä? Yleinen ennakko-oletus oli, että en tule pärjäämään Rosan kanssa. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja osoitin ennakkoluulot vääriksi. Rosa on nyt 4- vuotias reipas tyttö ja hänellä on 1-vuotias pikkuveli.

Voi mikä mellakka syntyikään, kun ihmiset kuulivat toisesta raskaudestani. Nyt viimeistään epäiltiin, että en tule pärjäämään toisen lapsen kanssa. Toki toinen lapsi tuo arkeen lisää haastetta, mutta jälleen kerran, eikö tämä asia koske kaikkia muitakin lapsiperheitä? Hoidan kotiäitinä lapsia siinä missä muutkin hoitavat lapsiaan. Suurin ero on siinä, en jaksa kantaa lapsia sylissä. Joitakin käytännön asioita teemme eri tavalla. Meillä ei ole käytössä syöttötuolia, koska en pysty nostamaan lasta siihen. Teen kauppareissut lasten kanssa siten, että Rosa ottaa kärryt ja auttaa ostosten keräämisissä ja toisinaan pakkaa ostokset. Tytär on mielissään siitä, että saa olla avuksi omalle äidilleen.

Kerronpa muutaman tapauksen, mitä on käynyt nyt aivan lähiaikoina!
Kävelin lasten kanssa kaupasta kotiin ja minun takana käveli nainen, joka kysyi minulta monesti, että onko lapset oikeasti minun omia lapsiani. Siihen tietenkin vastasin, että kyllä ovat ihan omiani. Nainen jatkoi sinnikkäästi kysyen olenko suomalainen ja suomessa ihan syntynyt. Hetken hämmennyksessäni kysyin: "Mitä ihmettä se just multa kysy?". Sanoin topakasti takaisin, että ihan suomalainen olen ja suomessa syntynyt ja asunut koko ikäni Riihimäellä. Nainen oli tosi hämmästynyt ja tokaisi minulle "Aijjaa... luulin, että olet ulkomaalainen ja sinulla on oma heimo, kun olet noin lyhyt." Olin järkytyksestä suu ammollaan ja hiljaa... Sain sanottua: "Olen aivan suomalainen". Nainen mietti hetken ja sanoi "Hyvähyvä." ja lähti. Jäi kyllä sellainen WTF- fiilis.


Toinen tapahtuma lähiajoilta.
Kävin lasten kanssa automaatilla nostamassa rahaa ja tietenkin Rosa auttoi sen verran, että laittoi automaattiin. Takana jonottava iäkäs nainen sanoi tympeästi, että mitä me oikein teemme ja kenen kortti tuo on. Kerroin, että olen 25- vuotias ja olen lasteni kanssa nostamassa rahaa. Nainen meni hiljaiseksi ja pyysi anteeksi minulta. Sitten hän tokaisi, että luuli minua ensin lapseksi ja että pöllimme rahaa varastetulla kortilla. Taas jäi "mitä ihmettä" fiilis. Siinä oli ihmisiä jonottamassa ja hekin katsoivat ihmeissään. Tunsin itseni nöyryytetyksi, mutta enemmän taisi sitä naistakin hävettää. Kotona jälkeenpäin mietin automaatilla tapahtunutta ja kyllä suoraan sanottuna ihan VITUTTI. Tämän kaltaisissa tilanteissa menen lukkoon.

Onneksi minulla on mies, perhe ja ystävät kenelle purkaa ja puhua. Hetkenksi näistä tulee tietenkin paha mieli, mutta kuitenkin tulen myös vahvemmaksi. Myöhemmin aina mietin, että mikä ihmisiä oikein vaivaa! Itse en ikinä sanoisi/kysyisi tuollaisia keneltäkään. Tiedän, että aina sanotaan "Älä välitä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Ei se kyllä minusta ihan noin mene ja kaikkea ei tarvitse kestää ja niellä!

Erityislapsen vanhemmuuteen liittyviä ennakkoluuloja pohditaan Marja Hintikka Livessä ensi maanantaina 21.11.2016 klo 21.00. Kyseisen jakson nimi on älä tuijota, lapseni erityinen. Mutta myös vanhempi voi olla erityinen.
Olen saannut kunnian osallistua ohjelmaan tähtibloggaajan roolissa. Muistakaa kääntää kanavat TV2:lle!

                                                         

   <3:llä Milla

Our LoveStory! ♥

Miten minä ja Arttu oikein tapasimme? No olemme jo tunteneet toisemme lapsesta asti.

Ollaan tunnettu jo vuodesta 2000, Asuttiin naapureina ja leikimme paljon samassa kaveri porukassa. Oltiin myös  "yhessä" parisen viikkoa.  Kun täytin 13-14v. muutin  pois perheeni kanssa väliaikasesti toiseen asuntoon, että saimme uuden talomme rakenettua. En enää nähnyt Arttua tai muita kavereitani vaikka muutimme takaisin samaan lähiöön mutta, eri kadulle ja jotenki yhteydenotto vaan jäi. (harmi kun, ei ole yhtään lapsuuskuvia minusta ja Artusta, mutta ihania muistoja on!)
Vuodet vieri itse opiskelin Kiipulassa ja asuin siellä viikot asuntolassa ja viikonloput porukoilla. Minulla kävi  joskus mielessä  "mitä jos" olisin ollut yhteyksissä arttuun ja "mitä jos" me oltaisiin joskus tulevaisuudessa yhdessä.


 28.6.2011

Ihana kesäloma ja niin aurinkoinen lämmin ilma. Kävin moikkaamassa kaveriani Juna-asemalla ja hän sanoi, että hänen yksi kaveri Arttu Lassila tulee moikkaamaan. Olin ihan hämmentynyt ja mietin sekö "Arttu Lassila kenen kanssa joskus lapsena leikin". Ajattelin mielessä, että muistaako Arttu minua ollenkaan ja mitä minä oikein sanon vai pitäisikö äkkiä lähteä pois. Siinä sitten, Arttu saapui ja moikkasi minulle hymyillen, johon minä siinä hämmentyneenä nyökkäsin takaisin. Pienen hiljaisuuden jälkeen Arttu pyysi minua mukaan kavereidensa kanssa viettämään iltaa. Oli kyllä tosi kivaa ja siinä samalla muisteltiin menneitä. Hetken päästä vaihdettiin numeroita ja sovittiin, että pidetään jatkossa yhteyttä. Myöhemmin lähdinkin kotiin ja aamulla  minulle oli tullut Artulta viesti jossa sanottiin mm. "Muistatko vielä minut sillä minä ainakin muistan sinut". Voi sitä riemun ja kiljumisen määrää! Tietenkin suostuin!. Päivemmällä Arttu tuli meille kahville ja siinä juteltiin niitä sun näitä. Kävimme yhdessä kävelyllä ja illemmalla katselimme paljon elokuvia, Kävimme myös ystäviemme pippaloissa ja muutenkin vietimme paljon aikaa yhdessä. Ehdimme olemaan 6kk yhdessä kunnes raskaustesti näytti plussaa ja siitä alkoi meidän yhteinen elämä kohti vanhemuutta. Päivääkään en vaihtaisi pois!

                                                  Tässä meidän kuvia alku ajoilta.

Ja tässä lähempänä nykyhetkeä. 

Yhdessä ollaan kasvettu ja kasvetaan edelleen.

En osaa sanoin kuvailla miten onnellinen olen siitä, että tapasin Artun ja aina ajattelen niin, että olemme löytäneet taas toisemme. 

<3: Milla

Rakas esikoiseni.

Mihin se aika menee?! Vasta minä odotin esimmäistä lastani ja nyt siitä on kohta 4-vuotta!

Mun pienestä tytöstä on kasvanut niin iso ja itsenäinen, silti aina Rosa on äidin pieni tyttö. 

Olen kyllä opettanut/kannustanut Rosaa tekemään paljon asioita itse eikä sillai, että äiti tekee. Tottakai autan ja teen sen mitä pystyn! Meillä ei ole esimerkiksi omaa autoa vaan kuljemme joka paikkaan kävellen ja vaikka asumme keskustassa niin käymme myös asioilla kaupungin ulkopuolella. Rosa on oppinut siihen, että joka paikkaan me menemme kävellen ja ei ole 2-vuotiaasta asti istunut rattaissa ja nyt varsinkaan, kun Roni istuu. Kävimme tuossa pari viikkoa sitten kaupassa minne oli matkaa 7km. Rosa käveli sinne ja takas eikä kertaakaan sanonut, ettei jaksaisi kävellä sen sijaan minun jalkoihin alkoi särkeä ja valitin koko matkan, :D  Harmittaa kovasti, etten pysty ottamaan tyttöäni syliin, mutta me halaamme monesti päivässä ja Rosasta se on kivaa ja minullekkin tulee siitä hyvä mieli.

Rosa on kyllä tosi sosiaallinen,kiltti,avulias,tarkka,omatoiminen ja tomeraneiti.

Rosa auttaa mielellään pikkuveljen hoidossa, minua kaupassa, kotona auttaa kotiaskareissa,  

Neiti itse osaa pukea vaatteet,tehdä itselleen aamupalaa ja muutenki halukas tekemään/kokeilemaan kaiken itse. Rosa harrastaa tanssia kerran viikossa ja on tosi paljon tykännyt käydä ja kovasti odottaa syksyllä uutta kautta.

Pikku hiljaa Rosa alkaa menee yli minun pituudesta ja vähän kyllä jännittää mitä tuleva pitää. Rosa kyllä tajuaa sen, että äiti on pieni ja isi on iso, muttei ole ikinä vielä kysynyt mitään kysymyksiä.

Niihin olen kyllä valmis, sitten vastaamaan, kun neiti ymmärttää tarpeeksi.

Jos olen lasten kanssa kävelyllä tai puistossa tulee välillä niitä tilanteita, kun toiset lapset osoittavat ja sanovat "äiti kato miten pieni". Rosa jää kyllä ihmettelemään, muttei vielä ihan käsitä asiaa.

Voi myös olla,että Rosa ei edes kysy, kun on tottunu elämään kanssani niin hänelle se on normaali asia.

Uhmailua on koettu. Raivotaan jossei saa mitä haluaa esim. kaupassa. Yritän olla tosi tyynesti ja lähteä tytön kanssa pois. Onneksi neiti ei sentään ole vielä kertaakaan keksinyt sitä, että jäisi kaupanlattialle makaamaan. Aika hyvin Rosa kyllä uskoo mitä sanotaan.

Aina iltaisin, kun  Rosa menee sänkyynsä me käymme miehen kanssa antamassa halipusut ja lopuksi Rosa sanoo "i loveyou".

<3:llä Milla!

Meidän perheen kuulumisia!

Hei taas pitkästä aikaa. 

Ihana kevät on saapunu ja odotan tosi paljon tulevaa kesää!

Mitäpä meidän perheelle kuuluu? 

Maaliskuun 13.päivä täytin huimat 25-vuotta. Lapset menivät mummilaan yökyläileen niin saatiin vapaata. Käytiin miehen kanssa syömässä ja sen jälkeen muutamat hyvät ystävät tulivat meille viettää iltaa. Ihanaa saa miehenkaa vähän parisuhdeaikaa ja muutenki hengähtää niin jaksaa taas lasten kanssa. 

Pariviikkoa synttäreiden jälkeen käytiin Lastentalvikarnevaaleissa! (aina perinteinenkäynti meidän perheellä.) Siellä oli vaikka mitä kivaa lapsille. mm. Kasvomaalausta,ratsastusta.napakelkkaa,koiravaljakkoa yms. Rosa kävi napakelkassa,ratsastamassa ja kasvomaalauksessa. 

Pääsiaisenä meidän kaupungissa oli tivoli ja tietenkin siellä käytiin. Sää ei ollut sillon mikään paras, mutta pääasia, että Rosalla oli hauskaa. Neiti kävi monissa laitteissa ja voitti narunvedossa pehmolelun ja ison tikkarin. Minäkin kävin tytön kanssa yhdessä laitteessa. Harmi, kun en ottanut enempää kuvia. 

Huhtikuun alussa oli niin kaunis ilma, että, lähin lasten kanssa puistoilee ja Roni pääsi ensimmäistä kertaa keinumaan. Roniki tykkäs nii paljon, että tuli ihan itku lähtiessä.

Meijän pikkumies tuli nytten 8kk! Neuvolassa kaikki hyvin ja painoa miehellä 7930kg ja 75cm!

Ronilla tullu kaksi hammasta. Ei ihmekkään, kun pari yötä valvottanut :D Vielä poika ei konttaa tai edes ryömi, mutta jotenki aina on ihan jossain muualla ku leikkimatolla. Konttaus asentoon on nyt menny, että eiköhän kohta ala lähteä liikkeelle.

Meidän iso neiti 3v7kk!  110cm ja 16kg. Rosasta on tullu niin isotyttö jo! Osaa pukea itse, tehdä aamupalaa ja auttaa mua kauppareissuilla. (vieläku sais sen, että siivois itse oman huoneen eikä aina äiti!).  Uhmaa on kyllä tietenkin ollu, mutta onneksi ei vielä niin pahaa, että lattialle heittäityisi. Rosa rakastaa omaa pikkuveljeään ja on aina hoitamassa ja ottamassa mukaan leikkeihin. Tuli tässä nyt mieleen pari viikoa sitten, kun kävin Rosan kanssa kahdestaan kaupassa. 

Kyllä Rosa on niin suuri apu! 

käytiin eilen kaupassa ja samaan tyyliin neiti auttoi laittamaan ostokset kassalle. Yleensä kaupan henkilökunta auttaa pakkaamaan ostokset minulle, mutta tällä kertaa Rosa tokas"Äiti minä autan sua". Neiti sitten kiipesi päätyyn ja otti muovipussin ja pakkasi kaikki ostokset ja ojensi minulle sanoen "valmis äiti, pakkasin kaikki". Olen ylpeä tyttärestämme! 

Niin Rakkaat <3 ! en voi olla ku ylpeä näistä!

Hei jos on jotain toivepostauksia niin teen niitäkin! Mun blogi sivuista voi tykätä facessa ja instassa meidän perhettä voi seurata nimellä miltsudaa ja Snäpistä löytää miltsudaa.

<3:llä Milla.

Mistä ostan vaatteeni ja muutama lempparini.

Ajattelin kertoa mistä ostan vaatteeni ja näytän muutamia kuvia lemppareistani!

Oon aina joutunut ostamaan lastenpuolelta kaikki vaatteeni ja joudun nykyäänkin ostamaan.
Onneksi kyllä löytyy tosi hienoja ja ihan aikuismaisia vaatteita. Ostan lähinnä kaikki vaatteeni H&M:stä,Lindex:istä,Kappahl:ista tai Seppälästä. Vaatekokoni on 128 joskus XS (riippuu paidasta).
Mun on tosi vaikeeta löytää itselleni mieleisiä vaatteita jos jotain löytyy niin tuurilla ja sen minä heti kyllä ostan. Sama ongelma mulla on kenkien kanssa koskaan mulla ei ole ollut korkokenkiä aina vaan lasten tarralenkkareita tai vetoketjullisia kenkiä. Kengän kokoni on 28 Harmittaa kyllä, koska haluisin käytää aikuisempia/muodikaampia kenkiä. Jos esim. olen lähössä kavereiden kanssa viihteelee melkein kaikilla on hienot korkokengät ja minulla tarralenkkarit.

Wolaa! minun hieno kenkäkokoelmani. Suurimman osan kengistä ostan H&M:lta ja muut ovat marketeista. Toivoisin, että joskus löytäisin vähän tredikkäämpiä ja omanikäisiäni kenkiä.

Alhalla kuvissa mun lempiasuja ja joitakin lempivaatteitani. Kaikkea en jaksanu kuvata.

Paita ja farkut on seppälästä ja vyö lindexistä. Jotenki oon nyt ihastunut toho raitakuosiin niin oli pakko ostaa muutama kappale niitä. Yleensä oon aina käyttänyt perus mustia legginsejä, kun on tosi huonosti löytnyt hyviä/sopivia farkkuja. Tuurilla löysin, sitten vaaleat pillifarkut seppälästä ja tykkään kovasti. Lahkeet ovat tietenkin tosi pitkät, mut käärin ne ja myöhemmin voisi lyhentää.

Kotiasuna tykkään pitää seppälän neulepaitaa ja perus mustia legginseja.

Lenkkiasu takki, toppi ja housut ostettu Kapphall:ista ja lenkkarit k-citymarket. Tykkään kovasti ja ihanaa, että on löynyt itselle kunnon reeni vaatteet.

Paita ja housut H&M:tä. Yksi mun lempi asuste!

Lempi talvitakki kokoelmani. Ensimmäisessä kuvassa Reiman kevyt toppatakki, Vaaleanpunainen on Kappahl kaxs merkkinen toppatakki ja musta toppatakki luhta.

 Lempi kevät/kesätakki kokoelma. Ensimmäisessä kuvassa lindexin nahkatakki, oikealla kappahl nahkatakki.

Alhaalla seppälän tuulitakki ja sitten kappalin verkkatakki.

<3:llä Milla!

Ihmiset ja heidän ennakkoluulot.

Vaikka olen yleensä positiivinen niin on minulla niitä huonojakin hetkiä esim. ärsyttää ja suututtaa suunnattomasti ihmisten ennakkoluulot lyhytkasvuisuutta kohtaan.

Vaikka olen lyhyt niin ei se tarkoita, että päässäni olisi jotain vikaa. Ärsyttää myös suunnattomasti, kun lyhytkasvuisia kutsutaan/haukutaan kääpiöksi minusta se on loukkaavaa.

Kääpiö on satuolento elokuvista ja satukirjoista minusta olen ihan normaali ihminen niin kuin muutkin vaikka olenkin lyhyt. Tuijottelu sitä nyt ei voi ketään välttää tottakai erillaisuutta ihmetellään, mutta minusta olisi ihan kivaa jos tultaisiin, sitten kysymään eikä suunnilleen jäätäisi tienvarteen kyttäämään. Lapset minä ymmärrän ovat uteliaita ja usein saan aina kuulla "äiti, miksi tuo on noin lyhyt" "miten voi olla noin pieni äiti". Yleensä vanhemmat ovat kertoneen lapsilleen, että maailmassa on erillaisia ihmisiä mikä on minusta hieno juttu on niitäkin jotka eivät sano mitään lapsilleen ja lähtevät tylysti tilanteesta pois.
On joitakin ihmisiä jotka tulevat mielenkiinnolla kyselemään miksi olen lyhyt ja mielellään kerron mistä on kyse. Viime vuosina olen saanut hirveästi sitä negatiivistä tai itseasiassa enimmänki sääli katseitä ja ihmettelyä joiltakin ihmisiltä. Kerron muutamia tapauksia!

Olin mieheni kanssa käymässä kaupassa kunnes viereeni tuli vanha mies mittansa kanssa ja kysyi minulta saako mut mitata?. Sanoin siihen, että et todellakaan ja lähdettiin pois.
Baareissa multa on tultu kysymään saako mut nostaa ja kokeilla paljon painan.
Kävin lapsieni kanssa kaupassa ja vanha rouva huusi "pieni tyttö työntää nukenvaunuja" kaikki kääntyivät katsomaan ja minä sitten lähdin vain pois tilanteesta, kun alkoi olemaan epämukavaa.
Sillon ku Rosa oli vauva kävelin neuvolasta kotiin. Liikennevaloissa eräs nainen pysähtyi pyörällä mun viereen ja tokas "voikun olet urhea pieni tyttö, kun uskallat yksin työntää vauvaa rattaissa suojatien yli". Siihen tokaisin että, kyllä uskallan omaa lasta työntää. Nainen katteli silmät pyöreinä ja lähti pois.
Kävin hakemassa Rosaa tarhasta ja tietysti, kun on iso yhteinen piha lauma lapsia tulee mun luokse katsomaan ja ihmettelemään. Pari tyttöä n 5-6v?. siinä ihmetteli olenko oikea ja rupesi mun hiuksia hipelöimään. Sanoin ystävällisesti että, olen Rosan äiti. Lapset eivät ymmärtäneet vaan jatkoivat Rosan haettua yksi tytöistä löi mua selkää ja työnsi mut pois tarhan pihasta. Menin ihan shokkiin koska, minusta kenellään ei saisi tehdä noin ja moneen kertaan sanoin nätisti, että ei. Sanoin asiasta tarhassa koska minusta olisi kiva käydä hakemssa Rosaa ettei niskaani suurinpiirtein hyökättäisi ja asia otettiin heti huomioon ja tytölle selitettiin että, ketään ei saisi lyödä ja tyttö kyllä ymmärsi tekonsa ja pyysi minulta kovasti anteeksi.
Olin mieheni ja lasten kanssa kävelyllä vastaan tuli iäkäs nainen. Pysähtyi ja tokas miehelle "voi kun sinulla on kolme kaunista lasta". Vähän aikaan oltiin, että mitä. Mieheni siihen tokaisi, että hän on mun avovaimo ja minä siihen, että olen lasten äiti. Nainen selvästi järkyttyi ja tuijotti mua vielä enemmän ja sanoi sellaisella sääli äänellä "voi hyvänen aika sentään" "onko oikeesti lapset sun lapsia", "pystytkö sä synnyttää lapsia". Olin vähän aikaa, että mitä sitten sanoin kyllä pystyn ja molemmat tulivat sektiolla. Nainen tokaisi "onpa kiva juttu" "onneksi sentään tuli normaaleja lapsia" Nainen hymyili ja jatkoi matkaa. Menin ihan lukkoon ja hetki meni, kun "tajusin" mitä oikeen tapahtu.
Eräs mies huusi mulle, että tuollaiset kuuluisi sirkukseen häkkiin.

Huh! näitä tapauksia riittää tossa oli vasta muutamia ja lisää olisi, mutta en jaksa enempää kirjoittaa. :D
Kyllä välillä mietin, että mitä jotkut ihmiset oikeesti ajattelee jos ei ole mitää järkevää sanottavaa niin voisi pitää asiansa omana tietona. Mä oon kyllä tottunut,etten kyllä jaksa edes välittää.

<3:llä Milla!

Meidän arki.

Valmistuin viime keväällä merkonomiksi ja siitä jäin äitiyslomalle. Rosa sai pitää tarhapaikkansa ja sovitusti hänellä on vapaapäiviä. Mies on aamupäivät töissä joten itse olen lasten kanssa yksin kotona.

Meidän päivä alkaa sillä, että aamulla heräillään rauhassa, syödään aamupalaa ja lähetään ulos puistoon ja kaupoille. Jännitän aina sitä, kun lähden yhden uhmiksen ja pienen vauvan kanssa liikenteeseen. Asutaan keskustassa missä on kyllä aika vilkas liikenne. Rosa osaa kyllä hienosti ottaa rattaista kiinni, kun ylitetään suojatiet. Kaupassa Rosa on tähän menessä osannut hyvin käyttäytyä, mutta sitä pelkään jos alkaa hirveä itkupotkuraivari ja lattialla makaaminen. Hyvä siinä on sitten odotella, kun en jaksa enää nostaa ja ottaa tyttöä syliin. Rosa tekee kyllä välillä sitä, että lähtee kaupassa juoksetelee jonnekkin ja minä sitten juoksen vaunujen kanssa perässä. Yleensä käydään mielummin koko perhe sitten kaupassa.

Kuvassa olemme käymässä vanhassa työharjoittelupaikassani unelmalemmikeissä.

Kotiin päästyä syödään valipalaa ja Rosa saa sen jälkeä katsella lastenohjelmia ja Roni touhuilla leikkimatolla. Itse alotan kotiaskareet meidän asuntoon ei oo tehty mitään muutostöitä  mulla on porrasjakkaraa apuna ja käytän sitä lähinnä keittiössä. Jos tarvitsen jotain vielä korkealta niin yleensä kiipeän tai pyydän mieheltä apua. Osa astioista on laitettu minulle matalle niin on helpompi ottaa.

 

Sitten, kun mies saapuu töistä kotiin välillä lähden Rosan kanssa kaksin käymään lähikaupassa.

On helmpompi lähteä tytön kanssa kaksin, kun ei ole raskaita rattaita mukana. Kaupassa en ylety työntämään isoja kärryjä enkä kantamaan ostoskoria. Rosa on sitten aina ottanut itselleen lasten ostoskärryt ja laitetaan kaikki tarvittavat ostokset siihen. Rosa aina haluaa laittaa kaikki ostokset kassalle, kun siihen ylettyy paremmin kuin minä. Saan sitte apua henkilökunnalta ostostenpakkaamisessa ja aina on ollu kyllä hyväpalvelu.

<3:llä Milla! 

Toinen raskaus.

Ronin odotus ei mennyt niin miten olin ajatellut. Alusta alkaen alkoi olemaan ongelmia.

Taas se ihana tunne, kun raskaustestiin tulee kaksiviivaa ja vielä ihanempaa, että saan kokea raskauden uudestaan. Vielä jännempää oli se, että Rosalle tulee pikkuveli tai sisko. Olin mieheni kanssa suunnitellut, että kolme vuotta olisi hyvä ikäero lapsilla. Kroppani ja sektiohaavani oli saannu kunnolla parantua ja mikä parempaa valmistuisin koulusta keväällä ja ei olisi sitten mihinkää kiire.


Muistan viikoilla 12. minulla oli neuvola ja kuunneltiin sydänäänet. Mitään ei saatu kuulumaan, neuvolantäti yritti monta kertaa kokeilla erikohdista eikä mitään. Siinä sitten minulle iski kauhea itku ja paniikki. Toinen neuvolantäti viereisestä huoneesta tuli myös kokeilemaan ja ei mitään. Onneksi lääkäri oli paikalla ja minut lähetettiin sinne varmuuden vuoksi katsomaan, että kaikki olisi hyvin.
Siinä sitten valmiiksi itkukurkussa ajattelin, että jos kaikki olisi pielessä. Lääkäri katsoi ultralla ja siellä pienen pieni sydäntykytti ihan normaalisti ja kaikki oli hyvin. Voi sitä syvää huokausta ja helpostusta! Lääkäri sitten sanoi, että vauva on takana ja istukka edessä siksi oli vaikea kuulla sydänääniä.

Viikolla 20. saimme tietää sukupuolen ja poikahan se siellä oikein selvästi kyllä näkyi vehkeet. :D

Olimme niin innoissamme, että Rosa saa pikkuveljen!

Viikolla 30! alkoi olemaan jo tukalaa mm. kauhea paineentunne alhaalla ja tosi kovat selkäsäryt. Silti olin innoissani tästä meidän pojasta.

,

Rosaki odotti kovasti pikkuveljeään saapuvaksi. Oli pakko ottaa oikein kuvakin kun neiti harjoitteli veikan hoitoa. Niin suloinen ja reipas!

Viikolla 34 maha vaan kasvoi kasvamistaan ja tuntui vielä enemmän painetta alhaalla myös alkoi tulemaan tosi tiheesti kivuliaita supistuksia, että jouduttiin lähtemään Hämeenlinaan

tarkistamaan onko kaikki hyvin. Kaikki oli hyvin, mutta varmuuden vuoksi mulle annettiin piikki kortisoonia joka kypsyttää vauvan keuhkoja jos vauva meinaisi tulla tai jos jouduttaisiin aikasemmin leikata. Samalla sain supstuksiin estolääkityksen. No ei siinä muutakun kotiin vuodelevolle loppu ajaksi. Aamulla alkoi olemaan samat hirveät kivut. Muistan kuinka en pystynyt ottamaan yhtään askelta kipujen vuoksi. Jouduin tosi useasti menee kyykkyyn, että sain rauhassa hengitettyä ja rauhotettua itseni. Soitin tietysti sairaalaan ja he käskivät samantien tulemaan takaisin. Vauvalla oli tietysti kaikki hyvin, mutta taas sain supistuksein estolääkityksen ja käsky tuli takaisin kotiin vuodelevolle. Lääkäri sanoi, että kunhan jaksaisin sinnitellä 36vkolle asti niin ei olisi mitää hätää.

Alkoi suoraansanottuna ärysttää toi jokapäiväinen rumba. miksei voinnu suoraan vain ottaa mua osastolle lepäämään ja katsoa myöhemmin. No pikku hiljaa kotona alkoi kivut helpottaa. Enpä muuta tehnytkään, kun makasin sängyssä. Viikko35!.Mulla oli perus lääkäri käynti Hämeenlinassa supistuksia ei enää onneksi ollut, mutta kovaa paineen tunnetta tuntu. Vauvalla kaikki hyvin ja juuri kun olimme kotiin lähdössä lääkäri huomasi patin alamahassa oikeellapuolella ja epäili kohdunseinämän pettäneen vanhasta sektiohaavasta. Lääkäri käski suoraan kiirelliseen sektioon, koska ei halunnut ottaa mitää riskejä.

Kaikki kävi niin äkkiä ja purskahdin suoraan itkuun ja ajattelin tietenki kaikkein pahinta miten vauvan käy, kun syntyy viikolla 35+5. 

Mentiin miehenkaa huoneeseen missä mua valmisteltiin leikkausta varten olin varmaan shokissa, koska en edes vielä käsittänyt koko asiaa mitä oli tapahtumassa. Hoitajat veivät mut leikkaussaliin ja miehen piti jäädä odottamaan toiseen huoneeseen mikä mua kyllä harmitti hirveästi. Kuusi kertaa meni siihen että, saatii epiduraali laitettua. Yritin ajatella taas, että lääkärit tietävät mitä tekevät.

Leikkaus meni loistavasti, mutta oikea syys olikin se, että mun kroppa ei olisi enää kestänyt niin isoa taakkaa ja vanha arpi olisi repeytynyt.

Roni Rainer Sulo syntyi kiireellisellä sektiolla viikoilla 35+5.

Terve pieni 9 pisteen poika! pituutta 45cm ja painoa 2495g <3 

Ronilla oli onneksi kaikki hyvin ja sain hänet suoraan mun huoneeseen. Haava oli taas parantunut ja pääsin hyvin liikkumaan. Lääkäri kylllä suositteli, etten ainakaan pariin vuoteen tulisi uudestaan raskaaksi. Sairaalalla olin neljä päivää ja pääsin kotiin. 

Päätin kyllä, että kaksi lasta riittää hyvin. Jäi huono kokemus tästä toisesta raskaudesta, koska mietin koko ajan mielessä "mikä meni pieleen". Rosan odotus meni niin hyvin ja loppuun asti, mutta Ronin ei. Olen Onnellinen kahdesta terveestä lapsesta! <3 

<3:llä Milla! 

Ensimmäinen raskaus ja synnytys.

Apua! 

Olen vasta aloittanut ja kirjoittanut pari blogia ja en ajatellut että, minun blogiani lukisi näin paljon.

Kiitos teille ihanille seuraajille ja lukijoille! <3

Hei! Postaustoive oli että, kertoisin vähän miten minulla meni ensimmäinen raskaus ja synnytys.

Muistan vieläkin sen hetken kun, viivalle pamahti kaksi viivaa se pelon ja jännityksen tunne.

Lääkärit olivat sanonneet että, minun on vaikea tulla raskaaksi, toisin kuitenkin kävi.

Opiskelin vielä ja mietin että, miten minun kouluni käy kun, vauva saapuu. Onneksi asiat olivat kumminki suunniteltavissa. Stressasin hirveästi raskauttani mietin miten minun käy tai tuleeko vauvalla olemaan kaikki hyvin ja itse synnytystä. Menin kumminki päivä kerrallaan kaikki oli nii uutta ja ihmeellistä!

Oli ensimmäinen ultra. Mieheni tuli mukaan ja olimme kummatkin tosi jännittyneitä ja samalla iloisia. Siellä se oli pienen pieni ihmisen alku. Kyyneleitähän siinä tuli tämä oli totta. Onneksi pienellä toukalla oli kaikki hyvin ja siitä sitten, odotukseen.

Raskausoireet & Odotus.

Muistan koulun tunneilla olin välillä todella väsynyt ja sain luvan lähteä kämpilleni lepäämään.  Muutamina kertoina yökötti mutta, se meni onneksi sitten ohi. Masu vaan kasvoi ja raskausviikolla 24 oli toinen ultra ja saimme samalla tietää sukupuolen, tyttölupaushan sieltä tuli. Olin niin innoissani tytöstä ja halusin vielä monissa ultrakäynneillä varmistaa että, tyttö sieltä tulee. :D Neuvola käynneillä kaikki oli hyvin ja mulla oli kyllä  tosi tiheesti käynnit koska, haluttiin varmistaa että, raskaus menee loppuun asti hyvin. Raskausviikolla 30 saimme lähetteen Tampereelle perinnöllisyystukimuksiin. Haluttiin tutkia kuinka, periytyvää RHH on ja sitäkin onko miehelläni tätä (mutaatiogeeniä). Lähimme sitten mieheni kanssa käymään ja muistan ajomatkalla kuinka, pelotti heräsi hirveesti kysymyksiä että, mitä jos kaikki ei olekkaan hyvin? tai mitä jos vauva olisikin lyhytkasvuinen?. En kyllä ymmärrä miksi tuollasta mietin koska oli sitten lyhytkasvuinen tai ei olisin silti rakastanut omaa lasta.  Multa ja mieheltä otettiin sitten, labrat ja saimme muutamanpäivän jälkeen vastaukset. Minulla tietenkin oli tämä (mutaatiogeeni) mutta, miehelläni ei ollut. Lääkäri sitten, kertoi pienestä mahdollisudesta saada lyhyenlapsen mutta, koska miehelläni ei ollut tätä geeniä niin sitä ei tarvinnut enempään tutkia/miettiä.

Raskausviikolla 36 minulla oli Hämeenlinassa keskustelu ja suunnittelu tulevasta synntyksestä.

Se nyt oli selvää että, vauva syntyisi sektiolla koska, kroppani on niin pieni alatiesynnykseen ja lääkärit eivät halua ottaa mitään riskejä. Muutenkin kaikki oli mennyt hyvin niin suunniteltu sektio sovittiin Raskausviikolle 39 ja aamusta klo 9.00.  Kotiin lähdettyä tietenkin aloin vielä enemmän jännittää koska, oli sovittu tietty päivä ja aika millon vauva tulisi maailmaan.

Raskausviikko 37! Nyt olin sitten, täysiaikainen ja enää muutama viikko sektioon. Olimme onneksi hankkineet kaiken tarvitsemamme valmiiksi ja ei siinä muutaku odottelemaan. Loppuraskaudessa minulla alkoi kuitenkin, olemaan melko tukalaa ja sillon oli vielä kunnon kuumakesä. En jaksanut enään kävellä pitkiä matkoja hyvä jos kauppaan jaksoin mennä. Jotenkin oli niin ihmeellistä että, kaikki meni niin hyvin ja vasta loppuvaiheessa alkoi tulemaan kaikki maailman säryt. Nukkumisesta ei tullut mitään, mikään nukkuma asento ei ollut hyvä. Selkään koski hirveästi ja mieheni usein sitä sitten, hieroi. Sain useasti paljon katseita ja varsinki kun, oli isomaha, Muistan kun, kävimme mieheni kanssa yhdessä kaupassa vanhat mummot kauhuissaan ja supisivat keskenään "pienityttö raskaana" ja miestäni katsottiin paheksuvasti. Oli kyllä todella ärsyttävää mutta, emme jaksaneet välittää muista.

Viimeinen masukuva! vihdoin ja viimein oli raskausviikko 39 ja sektiopäivä. Oltiin mieheni kanssa niin jännittyneitä ja hermona! Nyt se suuri päivä koitti pieni nyyttimme saapuisi maailmaan.

Saavuimme Hämeenlinnaan odottelemaan ja pääsin heti vaihtamaan vaatteet. Tärisin ihan kauhusta mutta, ajattelin että, lääkärit tietävät mitä tekevät joten mulla ei ole hätää. Minut sitten, vietiin leikkaussaliin ja minulle, annettin epiduraali ja samantien kaikki meni tunnottomaksi. Olin siis hereillä koko leikkauksen ajan. Mies oli onneksi minun tukenani. En tuntenut mitään mutta, se hirveä paineen tunne kun, lääkärit alkoivat ottaa vauvaa ulos. Pienen hiljausuuden jälkeen kuuluu kova rääkäys. 

Rosa Bella Maria  syntyi 31.8.2012 klo 10.45, painoa 3030g ja pituutta 50cm <3

En osaa sanoinkuvailla sitä hetkeä mutta, olimme niin onnellisia! Terve pieni tyttö syntyi. Jouduin tietenkin heräämöön odottamaan että, puudutus loppuu. Mies jäi hoitamaan sillä välin vauvaa. Sektio meni täydellisesti mutta, Lääkäri suositteli pitämään ainakin pari vuotta taukoa ennen kuin, rupeaa lisää lapsia tekemään. Pääsin takaisin ja meillä oli perhehuone.

Siinä hän on täydellinen pakkaus jota, vain tuijotin ja ihmettelin onko tuo minun.

Heti seuraana aamuna lähin kävelemään vaikka kauhealta ja kipeältä tuntui.

Olin n.viikon sairaalla ennen kuin, pääsimme kotiin. Haluttiin tarkistaa että, sektiohaava paranee.  Vihdoin pääsimme lähtemään kotiin ja aloittamaan uuden arjen uuden tulokkaan kanssa! 

Toivottavasti jaksatte lukea ja jos on jotain kysyttävää ni kysykää ihmeessä! Seuraavassa postauksessa aion kertoa Meidän Rosasta paljon tarkemmin :) 

<3:llä Milla.

  

 

Lyhytkasvuisuus mikä se on ja mistä se johtuu?

Hei!

Ajattelin tähän väliin kertoa lyhytkasvuisuudesta ja omasta sairaudestani.

Moni on kysellyt miksi olen niin lyhyt ja että, ovatko lapseni lyhyitä.

Lyhytkasvuiseksi kutsutaan ihmistä, jonka pituus on aikuisena alle 140-150cm. Lyhytkasvuisuuteen on olemassa 400-500 eri lääketieteellistä syytä, Suomessa on lääketieteellisin perustein n. 1000 lyhytkasvuista henkilöä. Yleisimmät diagnoosit suomessa ovat diastrofia, akondroplasia ja rustohius-hypoplasia. Kuka tahansa voi saada lyhytkasvuisen lapsen. Useimmat vanhemmat eivät tiedä kantavansa perintötekijämuutosta, tai lyhytkasvuisuus voi aiheuttaa myös vanhemman sukusolussa tai lapsen geeneissä aiheutuvan mutaation takia.

Itselläni siis RHH eli Rustohius-hypoplasia!
RHH on peittyvästi periytyvä sairaus, joka aiheuttaa lisäksi monia muita terveysharmeja.
Sairauden lisäksi minulla on vastustuskyvyn puutos, jota hoidan nykyään kotona omilla lääkkeillä.
Lääke auttaa ylläpitämään mun vastustukykyä parempana etten, sairastuisi niin herkästi esim flunssaan tai keuhkokuumeeseen. Ennen jouduin ravaamaan jatkuvasti sairaaloissa ja se oli kyllä tosi puuduttavaa.

Jos kiinnostaa niin tarkemmin pystyy lukemaan meidän yhdistyksen sivuilta.
www.lyhytkasvuiset.fi :)

Kun odotin Rosaa kävimme mieheni kanssa Tampereella perinnöllisyystukimuksissa.

Minä tietenkin olen kantaja mutta, mies ei ollut. Meille sanottiin että, me emme saa lyhyitälapsia mutta, meidän lapset sitten saattavat saada. 

Olen tietenki iloinen terveistä lapsista vaikka ei mua olisi todellakaan haitannut jos lyhytkasvuinen olisi tullut. Tietenkin olisi sitten, ollut varmasti paljon rankempaa.

Itselle kyllä kahden "normimittaisen" (kuullostapas tyhmältä) lapsen kanssa on kyllä välillä haastavaa :D

<3: Milla