Tottakai itselläni oli monta murheen aihetta. Onko lapsi terve, kuinka sektio onnistuu ja mitä tapahtuu, kun lapsi tulee maailmaan. Mutta nämähän ovat kaikille tuleville äideille samoja kysymyksiä? Yleinen ennakko-oletus oli, että en tule pärjäämään Rosan kanssa. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja osoitin ennakkoluulot vääriksi. Rosa on nyt 4- vuotias reipas tyttö ja hänellä on 1-vuotias pikkuveli.
Voi mikä mellakka syntyikään, kun ihmiset kuulivat toisesta raskaudestani. Nyt viimeistään epäiltiin, että en tule pärjäämään toisen lapsen kanssa. Toki toinen lapsi tuo arkeen lisää haastetta, mutta jälleen kerran, eikö tämä asia koske kaikkia muitakin lapsiperheitä? Hoidan kotiäitinä lapsia siinä missä muutkin hoitavat lapsiaan. Suurin ero on siinä, en jaksa kantaa lapsia sylissä. Joitakin käytännön asioita teemme eri tavalla. Meillä ei ole käytössä syöttötuolia, koska en pysty nostamaan lasta siihen. Teen kauppareissut lasten kanssa siten, että Rosa ottaa kärryt ja auttaa ostosten keräämisissä ja toisinaan pakkaa ostokset. Tytär on mielissään siitä, että saa olla avuksi omalle äidilleen.
Kerronpa muutaman tapauksen, mitä on käynyt nyt aivan lähiaikoina!
Kävelin lasten kanssa kaupasta kotiin ja minun takana käveli nainen, joka kysyi minulta monesti, että onko lapset oikeasti minun omia lapsiani. Siihen tietenkin vastasin, että kyllä ovat ihan omiani. Nainen jatkoi sinnikkäästi kysyen olenko suomalainen ja suomessa ihan syntynyt. Hetken hämmennyksessäni kysyin: "Mitä ihmettä se just multa kysy?". Sanoin topakasti takaisin, että ihan suomalainen olen ja suomessa syntynyt ja asunut koko ikäni Riihimäellä. Nainen oli tosi hämmästynyt ja tokaisi minulle "Aijjaa... luulin, että olet ulkomaalainen ja sinulla on oma heimo, kun olet noin lyhyt." Olin järkytyksestä suu ammollaan ja hiljaa... Sain sanottua: "Olen aivan suomalainen". Nainen mietti hetken ja sanoi "Hyvähyvä." ja lähti. Jäi kyllä sellainen WTF- fiilis.
Toinen tapahtuma lähiajoilta.
Kävin lasten kanssa automaatilla nostamassa rahaa ja tietenkin Rosa auttoi sen verran, että laittoi automaattiin. Takana jonottava iäkäs nainen sanoi tympeästi, että mitä me oikein teemme ja kenen kortti tuo on. Kerroin, että olen 25- vuotias ja olen lasteni kanssa nostamassa rahaa. Nainen meni hiljaiseksi ja pyysi anteeksi minulta. Sitten hän tokaisi, että luuli minua ensin lapseksi ja että pöllimme rahaa varastetulla kortilla. Taas jäi "mitä ihmettä" fiilis. Siinä oli ihmisiä jonottamassa ja hekin katsoivat ihmeissään. Tunsin itseni nöyryytetyksi, mutta enemmän taisi sitä naistakin hävettää. Kotona jälkeenpäin mietin automaatilla tapahtunutta ja kyllä suoraan sanottuna ihan VITUTTI. Tämän kaltaisissa tilanteissa menen lukkoon.
Onneksi minulla on mies, perhe ja ystävät kenelle purkaa ja puhua. Hetkenksi näistä tulee tietenkin paha mieli, mutta kuitenkin tulen myös vahvemmaksi. Myöhemmin aina mietin, että mikä ihmisiä oikein vaivaa! Itse en ikinä sanoisi/kysyisi tuollaisia keneltäkään. Tiedän, että aina sanotaan "Älä välitä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Ei se kyllä minusta ihan noin mene ja kaikkea ei tarvitse kestää ja niellä!
Erityislapsen vanhemmuuteen liittyviä ennakkoluuloja pohditaan Marja Hintikka Livessä ensi maanantaina 21.11.2016 klo 21.00. Kyseisen jakson nimi on älä tuijota, lapseni erityinen. Mutta myös vanhempi voi olla erityinen.
Olen saannut kunnian osallistua ohjelmaan tähtibloggaajan roolissa. Muistakaa kääntää kanavat TV2:lle!
<3:llä Milla
