torstai 3. maaliskuuta 2016

Ihmiset ja heidän ennakkoluulot.

Vaikka olen yleensä positiivinen niin on minulla niitä huonojakin hetkiä esim. ärsyttää ja suututtaa suunnattomasti ihmisten ennakkoluulot lyhytkasvuisuutta kohtaan.

Vaikka olen lyhyt niin ei se tarkoita, että päässäni olisi jotain vikaa. Ärsyttää myös suunnattomasti, kun lyhytkasvuisia kutsutaan/haukutaan kääpiöksi minusta se on loukkaavaa.
Kääpiö on satuolento elokuvista ja satukirjoista minusta olen ihan normaali ihminen niin kuin muutkin vaikka olenkin lyhyt. Tuijottelu sitä nyt ei voi ketään välttää tottakai erillaisuutta ihmetellään, mutta minusta olisi ihan kivaa jos tultaisiin, sitten kysymään eikä suunnilleen jäätäisi tienvarteen kyttäämään. Lapset minä ymmärrän ovat uteliaita ja usein saan aina kuulla "äiti, miksi tuo on noin lyhyt" "miten voi olla noin pieni äiti". Yleensä vanhemmat ovat kertoneen lapsilleen, että maailmassa on erillaisia ihmisiä mikä on minusta hieno juttu on niitäkin jotka eivät sano mitään lapsilleen ja lähtevät tylysti tilanteesta pois.
On joitakin ihmisiä jotka tulevat mielenkiinnolla kyselemään miksi olen lyhyt ja mielellään kerron mistä on kyse. Viime vuosina olen saanut hirveästi sitä negatiivistä tai itseasiassa enimmänki sääli katseitä ja ihmettelyä joiltakin ihmisiltä. Kerron muutamia tapauksia!

Olin mieheni kanssa käymässä kaupassa kunnes viereeni tuli vanha mies mittansa kanssa ja kysyi minulta saako mut mitata?. Sanoin siihen, että et todellakaan ja lähdettiin pois.
Baareissa multa on tultu kysymään saako mut nostaa ja kokeilla paljon painan.
Kävin lapsieni kanssa kaupassa ja vanha rouva huusi "pieni tyttö työntää nukenvaunuja" kaikki kääntyivät katsomaan ja minä sitten lähdin vain pois tilanteesta, kun alkoi olemaan epämukavaa.
Sillon ku Rosa oli vauva kävelin neuvolasta kotiin. Liikennevaloissa eräs nainen pysähtyi pyörällä mun viereen ja tokas "voikun olet urhea pieni tyttö, kun uskallat yksin työntää vauvaa rattaissa suojatien yli". Siihen tokaisin että, kyllä uskallan omaa lasta työntää. Nainen katteli silmät pyöreinä ja lähti pois.
Kävin hakemassa Rosaa tarhasta ja tietysti, kun on iso yhteinen piha lauma lapsia tulee mun luokse katsomaan ja ihmettelemään. Pari tyttöä n 5-6v?. siinä ihmetteli olenko oikea ja rupesi mun hiuksia hipelöimään. Sanoin ystävällisesti että, olen Rosan äiti. Lapset eivät ymmärtäneet vaan jatkoivat Rosan haettua yksi tytöistä löi mua selkää ja työnsi mut pois tarhan pihasta. Menin ihan shokkiin koska, minusta kenellään ei saisi tehdä noin ja moneen kertaan sanoin nätisti, että ei. Sanoin asiasta tarhassa koska minusta olisi kiva käydä hakemssa Rosaa ettei niskaani suurinpiirtein hyökättäisi ja asia otettiin heti huomioon ja tytölle selitettiin että, ketään ei saisi lyödä ja tyttö kyllä ymmärsi tekonsa ja pyysi minulta kovasti anteeksi.
Olin mieheni ja lasten kanssa kävelyllä vastaan tuli iäkäs nainen. Pysähtyi ja tokas miehelle "voi kun sinulla on kolme kaunista lasta". Vähän aikaan oltiin, että mitä. Mieheni siihen tokaisi, että hän on mun avovaimo ja minä siihen, että olen lasten äiti. Nainen selvästi järkyttyi ja tuijotti mua vielä enemmän ja sanoi sellaisella sääli äänellä "voi hyvänen aika sentään" "onko oikeesti lapset sun lapsia", "pystytkö sä synnyttää lapsia". Olin vähän aikaa, että mitä sitten sanoin kyllä pystyn ja molemmat tulivat sektiolla. Nainen tokaisi "onpa kiva juttu" "onneksi sentään tuli normaaleja lapsia" Nainen hymyili ja jatkoi matkaa. Menin ihan lukkoon ja hetki meni, kun "tajusin" mitä oikeen tapahtu.
Eräs mies huusi mulle, että tuollaiset kuuluisi sirkukseen häkkiin.

Huh! näitä tapauksia riittää tossa oli vasta muutamia ja lisää olisi, mutta en jaksa enempää kirjoittaa. :D
Kyllä välillä mietin, että mitä jotkut ihmiset oikeesti ajattelee jos ei ole mitää järkevää sanottavaa niin voisi pitää asiansa omana tietona. Mä oon kyllä tottunut,etten kyllä jaksa edes välittää.


<3:llä Milla!













26 kommenttia:

  1. Tuli niin paha mieli sinun puolesta. :/ Todella töykeitä osaavat jotkut olla, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  2. Se ohjelma missä olit mukana oli tosi hyvä, sai ymmärtämään enemmän mitä kaikkea lyhyemmät ihmiset joutuu kokemaan. Ihan JÄRKYTTÄVÄÄ miten ihmiset on kohdellut sua, voi herranjesta mulla meni tunteisiin tätä lukiessa. Toisaalta just ton takia on mielettömän hyvä, että kirjotat tätä blogia ja blogi saa suosiota, koska ihmiset on niin epätietoisia asiasta ettei varmasti ymmärrä. Tietysti noi sun tapaukset on ihan täysiä ääliöitä mistä tässä tekstissä kerroit, sellanen ei oo missään tapauksessa suvaittavaa vaikka olis mikä -,- ikävä kun oot saanu tollasta kohtelua, mutta oot huikee kun jaat näitä ja lisäät tietosuutta. Teijän perheen elämää on mukava seurata :)

    VastaaPoista
  3. huh, osaavatpa ihmiset olla ahdasmielisiä..

    VastaaPoista
  4. olen sanaton.. Tsemppiä kaikkiin koitoksiin :)! Helpommin sanottu kuin tehty; Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ! :)

    VastaaPoista
  5. Ihmiset osaavat olla kyllä ajattelemattomia ja hirveitä!

    VastaaPoista
  6. Ihan kauheeta miten sua on kohdeltu! Ja miten vanhemmat ihmiset edes kehtaa käyttäytyä noin rumasti! Ja ylipäätään ihmiset! Jokaisella on oikeus olla omanlaisensa eikä kenenkään kuuluisi arvostella ketään.

    Teillä on ihanat lapset ja olet todella kaunis ja rohkea! :) Jatka vain samalla vahvalla asenteella.

    VastaaPoista
  7. Äh kuinka inhottavaa! Kurjaa että tuollaisiin kommentteihin ja katseisiin pitää tottua, ettei niistä jaksa enää välittää! Nää on taas niitä hetkiä kun muistaa kuinka tärkeetä on oikeasti puhua rehellisesti jo pienillekin lapsille ja ottaa asioista selvää :) järkytyin tosta päiväkodista! Kiitos kun kirjotat tätä blogia :)

    VastaaPoista
  8. Sulla on ihana blogi, voiko nain sanoa kolmen postauksen jalkeen :D
    ihana asenne :) alko vaan omissa raskaushormoneissa kiukuttamaan toi hakkiin kommentti, samperi sentaan. Olisi rikkaus tuntea joku kaltaisesi ihminen.

    VastaaPoista
  9. Ai kamala. :/ Kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan tuollaista. Tässä eletään kuitenkin vuotta 2016, luulisi ihmisten jo tietävän, että ihmisiä on olemassa erilaisia, erinäköisiä, -painoisia, -pituisia ja eri tavoin liikkuvia..

    VastaaPoista
  10. Todella surullista että vielä tänä päivänä ollaan noin helvetin ahdasmielisiä.

    Nostan sulle hattua, oot todella sympaattisen oloinen etkä ansaitsis tollasia kommentteja tuntemattomilta! <3

    Suomalaisilla tuntuu olevan joku ahdasmielisyysgeeni, kaikki erilaisuus on kuin rutto.. :( kyllä taas hävettää ihmisten takia!

    VastaaPoista
  11. En tosiaan kanssa ymmärrä miten aikuiset ihmiset osaa olla idiootteja. Mutta ihan mahtavaa kun sait vihdoin tehtyä tän blogin nii ihmiset saa enemmän tietoa asiasta. Olet kyllä upea ihminen :)

    VastaaPoista
  12. En tosiaan kanssa ymmärrä miten aikuiset ihmiset osaa olla idiootteja. Mutta ihan mahtavaa kun sait vihdoin tehtyä tän blogin nii ihmiset saa enemmän tietoa asiasta. Olet kyllä upea ihminen :)

    VastaaPoista
  13. Ja aina ollaan että nuoret on niitä jotka ei osaa käyttäytyä niin miten se tuntuu että nykyään ne on ne vanhemmat ihmiset jotka sanoo mitä sylki suuhun tuo yhtää ajattelematta. Tosi kiva tämä sun blogi :)

    VastaaPoista
  14. Ja aina ollaan että nuoret on niitä jotka ei osaa käyttäytyä niin miten se tuntuu että nykyään ne on ne vanhemmat ihmiset jotka sanoo mitä sylki suuhun tuo yhtää ajattelematta. Tosi kiva tämä sun blogi :)

    VastaaPoista
  15. Meidän muksun pikkuserkkujen vanhemmat ovat lyhytkasvuisia, sitä kautta toivon pienen kasvavan ymmärtämään että ihmisiä on erilaisia ja aion itse vastata lapseni kysymyksiin.
    Aina ei valitettavasti "uskalla" antaa lapsen kysyä suoraan vieraalta ihmiseltä jotain, mutta ehkä ihminen tulee itse kertomaan halutessaan kun puhun lapseni kanssa asiasta.

    VastaaPoista
  16. Ompa todella huonosti käyttäytyneitä aikuisia ihmisiä kun tahallaan ovat huudelleet!! :-/ itse muistan kun nöin lapsena lyhytkasvuisen, tottakai sitä jäi ihmetellen katsomaan mutta muistan kun ajattelin että onpa kaunis kun on noin lyhyt! Tsemppiä sulle noiden ikävien tilanteiden jaksamiseen! Asiahan on niin että se vika on vain ja ainoastaan niiden huonosti käyttäytyvien ihmisten korvien välissä! ;)

    VastaaPoista
  17. mulle tuli niin paha mieli sun puolesta :/ olet rohkea ja vahva nainen <3 tollasten idioottikommenttien laukojat sinne sirkukseen kuuluisivat!

    VastaaPoista
  18. Tiedän niin paljon ennakkoluuluista.. huoh. Voi kumpa ihmidet voisivat ymmärtää meitä eikä aina asennoitua hurjalla tavalla. Tsemppiä! Ompa muuten aika samankuuloinen bloginimi.. ;) mä kirjottelen Pienen pojan elämää-blogia http://kasperinelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  19. Ei tuollaisista kannata ottaa itseenä usein ihmiset ihan ymmärtämättömyyden takia sanovat asioita joita eivät oikein käsitäkään.
    Toinen asia on tietty erilaiset pipi päät jotka sanovat kaikenlaista vaan satuttaakseen.
    Ei se toisten mielipiteet loppu pelissä mitään merkitse Totta kai se sattuu mutta läheiset on ne joita kannattaa kuunnella.
    Pitää muistaa myös että monelle se ensi reaktion on yllätyksen muovaama ja kysytään sitten jotain tyhmää ihan viattomuuttaansa.
    Ihan vaan naura tollaisille ihmisille. Jos joku tekee todellä pahaa tarkoituksella sitten voi siihen puuttua sun mies.
    Elämä voi olla rankkaa mutta on siinä rakkauttakin.

    Jumalan siunausta kaikille blogiikin.

    Yks vaan.

    VastaaPoista
  20. Olipa kurjaa luettavaa! Kannattaa kuitenkin ajatella, että niin kuin inhottavia ihmisiä on olemassa, on olemassa myös hyviä ja mukavia ihmisiä. Ilkeilijät ja ennakkoluuloiset ovat ilkeitä ja ennakkoluuloisia kaikille koosta riippumatta. Heidän elämänsä tuskin tulee koskaan olemaan yhtä onnellista kuin sinun, jolla on rakkaita ympärillä. Itse käännyn pois ikävistä ihmisistä ja suosin niitä kivoja :D

    VastaaPoista
  21. Tsemppiä, tää blogi lähti mun seurauksiin mukaan =)

    VastaaPoista
  22. Voi kun ihmiset ovat ajattelemattomia. Tsemppiä sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista
  23. 😬 se mies kuuluisi sinne sirkuksen häkkiin esittelytekstillä "nähkää maailman idiootein ihminen"! Ja moni muukin noista kohtaamistasi tökeröistä kommentoijista.

    Kyllähän sitä monesti joutuu lasten kanssa tilanteisiin joissa lapsi kysyy ja itse joutuu miettimään että mitä oikein vastaan etten loukkaa ketään ja että lapsi saa mahdollisimman suvaitsevan ja ennakkoluulottoman vastauksen.

    Kerran olin lasten kanssa kaupoilla ja vastaan tuli lyhytkasvuinen äiti normaalikasvuisen pojan kanssa. Mun tyttö kysyi heti että "miksi toi äiti on noin pieni?" Vastasin heti että meitä on tässä maailmassa paljon eri kokoisia ja jokainen on omanlaisensa.

    VastaaPoista
  24. Minua on aina loukannut ihmisten arvostelu ja loukkaukset etenkin kun se on kohdistunut asioihin joihin ko. Ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa. Tätä näkökulmaa olen painottanut lasteni kasvatuksessa. Rikkomukset tätä periaatetta kohtaan saa aina minut -hyvin lempeän miehen- täysin raivoihin. Luin liikuttunena perheestäsi tehdyn artikkelin ja koin suurta ylpeyttä puolestasi. Minulle kaikki tässä maailmassa on ollut liian helppoa ja usein koen tästä syyllisyyttä. Toivon sinulle ja perheellesi voimia selviytyä ihmisten tietämättömyydestä ja jatkaa samalla ilolla elämää eteenpäin.

    VastaaPoista